Miten sanoa hyvästit?

Scroll down for English translation

Moiiii!

Täällä mä istun koulussa historiantunnilla eikä oo oikein muutakaan tekemistä joten kirjottelenpa siis tänne taas. Niinkun oon sanonu monta kertaa, tää vuosi on hujahtanu ohi ihan käsittämättömän nopeesti. Musta tuntuu että alotin koulun täällä vasta muutama viikko sitten, mutta todellisuudessa koko kouluvuosi on jo hujahtanu ohi, ja tää on mun (ja muiden Year 13 oppilaiden) viimenen kouluviikko täällä Fraser High Schoolissa. Vuoteen on tietenkin mahtunu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta on selvää että kouluyhteisö on ollu isossa osassa mun vaihtovuotta - suurimman osan ajastahan mä oon koulussa kuitenki viettäny.

Muistan vieläkin tosi vahvasti mun ekan koulupäivän. Mua jännitti ihan kamalasti koska tiesin että oon ainut vaihtari meijän koulussa ja oli tosi isot paineet tehä hyvä ensivaikutelma kaikkiin. Mun eka oppitunti sattu olemaan Drama, ja ihmiset ketkä nyt kuuluu mun läheisimpiin Kiwi-kavereihin otti mut niin hyvin vastaan ja kysy tuhat kysymystä, vaihdettiin Snapchatteja ja numeroita ja ne autto mua seuraaville tunneille ja "piti huolen" musta koko ekan viikon aikana. Muutenkin ekoina viikkoina kaikki oli niin ystävällisiä että se oli melkeen hämmentävää, suomalaisittain kun ei oo tullu koskaan koettua mitään sen kaltasta. Sain nopeesti kavereita ja rakastuin tän paikallisen kulttuurin ystävällisyyteen ja avoimuuteen.

Ja kyllähän mä vieläkin arvostan ja rakastan tätä paikallista kulttuuria, mutta ei se kuitenkaan aina ruusuilla tanssimista oo; alun uutuudenviehätyksen jälkeen aloin huomata että monet kaverisuhteet täällä on tosi pinnallisia ja vaikka ihmiset oliskin ystävällisiä ja puheliaita (small talk) kasvotusten, selän takana porukka puhuu toisistaan ihan eri sävyyn. En koskaan kiinnittäny siihen mitenkään erityisesti huomiota Suomessa, mutta Kiwi-nuoriin verrattuna suomalaiset on yleisesti ottaen paljon kypsempiä ja itsenäisempiä. Kouluelämä on siis siinä mielessä ollu ajoittain tosi energiaa vievää myös, kun yrittää aina parhaansa olla se positiivinen ja aidosti ystävällinen ja välttää virheitä. Monilla on täällä myös aika kapea maailmankatsomus, eikä näillä oo ollu samalla tavalla mahdollisuuksia matkustaa ja nähdä maailmaa ja elämää muualla, mikä varmaan vaikuttaa omalta osaltaan aika paljonkin. Koulu on ollu ajoittavaa turhauttavaa myös siitä syystä ettei sillä oo mitään tekemistä Suomen oppimisympäristön kanssa ja (kuten nytkin) tunneilla ei tehdä juurikaan mitään, tosi monet mun kaverit on lopettanu koulun kesken tänä vuonna ja motivaatiota ei oo oikeestaan havaittavissa ollenkaan, joten useimpina päivinä koulupäivän tärkein saavutus on lounastauon rupattelut kavereiden kanssa.

Mutta kaikessa epätäydellisyydessään oon tietenkin kiintyny vahvasti tähän kouluun ja näihin ihmisiin, ja tän viikon jälkeen en tuu monia näkemään koskaan enää (mm. opettajia). Hassusti se lisää arvostusta mitä tahansa kohtaan, kun tietää ettei se kohta enää ookkaan osa jokapäiväistä elämää. Meillä oli just kuluneena viikonloppuna AFS:n End of Stay Camp, jossa käytiin läpi kotiinpaluun lähestymiseen liittyviä tunteita ja käytännön juttuja, kuten hyvästien sanominen. Viikonlopun päätteeks piti sanoa hyvästit monille keitä en tuu enää näkemään, eikä se edes tuntunu todelliselta, eikä oikein kukaan meistä tietäny mitä sanoo.

Ja se onkin hyvä kysymys, miten sitä oikein pitäis osata sanoa hyvästejä. Oon saanu kokea niin paljon niin monien ihmisten kanssa, ja mun päässä pyörii tuhat asiaa liittyen lähtemiseen ja kotiinpaluuseen. On niin monta ihmistä keitä haluisin kiittää ja hyvästellä kaikesta mitä oon saanu jakaa tänä vuonna ja vaikka mulla onkin vielä vähän enemmän aikaa jäljellä kuin muilla vaihtareilla, alkaa se silti olla hyvinkin ajankohtasta. Kun koulu loppuu ja kesäloma alkaa, monet mun kaverit suuntaa reissuille yms ja senkin takia on hankala tietää keitä tulee vielä näkemään ja keitä ei. Oon niin onnekas että oon saanu pari aitoa ystävää (ja monta kaveria), joille hyvästien sanominen tulee olemaan tosi vaikeeta. Kun ei tiiä yhtään, millon ja missä nähään ensi kerran - jos nähdään. Yks parhaita asioita mitä mulle on tapahtunu tänä vuonna on että käyn täällä Year 13 -luokkaa eli High Schoolin viimestä vuotta, mikä on tuonu paljon enemmän mahollisuuksia mun elämään. Eilen illalla meillä oli Leavers Dinner eli vähän niinkuin Suomen abigaala, jossa muisteltiin kuluneen vuoden huippukohtia (ja roastattiin oppilaita ja opettajia). Siellä istuessa iski taas tajuntaan, miten paljon oonkaan saanu kokea tän vuoden aikana ja miten sitä helposti piti tavallisia koulupäiviä itsestäänselvyyksinä, ja nyt ei enää ookkaan aikaa jäljellä.

Vaikeeta! Kyllähän mä tiesin että tää on se hinta jonka vaihtovuodesta joutuu maksamaan, kun antaa itestään ison osan uudelle yhteisölle ja näkee aikaa ja vaivaa että sut hyväksytään osaks uutta ympäristöä, ja sit tulee aika lähteä ja jättää kaikki se taakseen. Varmaan siis aika tunteikas viikko edessä, ja myös tunteikkaat viimeiset kuukaudet!

- Eve

Leavers Dinner 

Exchange students at End of Stay Camp


In English:

Here I am, sitting in class writing this blog post because I haven't got anything else to do. As I've said so many times before, this year has passed by so damn quickly and it has now come to my last week at high school here in New Zealand. During this school year there have been both good and bad moments, but without a doubt school has played a big part in my life this year - after all, I have probably spent most of my time at school.

I can still remember my first day at Fraser High. I was super nervous because I knew I was the only exchange student at the school (at that time) and I felt pressured to make a good first impression. My first lesson happened to be Drama, and I can still remember how people who now are one of my closest Kiwi friends made me feel so welcomed, asked me a thousand questions and helped me find my way to classes on my first days. Everybody was so incredibly kind and friendly to me in the beginning, and it was so different from anything I have ever experienced in Finland. I made friends quickly and fell inlove with the open-mindness and friendliness of the Kiwi-culture.

I still love and appreciate it all, even though everything hasn't been as perfect as it first seemed. Pretty soon I learned that many of the friendships here are rather superficial and even though people are always polite and friendly face to face, there is a lot of nasty stuff said behind backs. During this year I have learned that teenagers can be very brutal to one another; more so than what I had ever experienced or seen in Finland. Therefore high school has also been very energy-consuming at times, since I've tried my best to be positive and truly friendly to as many people as I can. Sometimes I've felt misunderstood because not many people here have had similar experiences that they could relate to, and school itself has also proven to be a bit frustrating at times, too. The education system and the school environment are so very different from Finland, and most of the times we don't do much in class at all. A lot of people have dropped out of school during the year and "motivation" seems to be unknown for many. On most days the highlight of the school day for me is chatting with my friends at lunch break!

However, in all its imperfection, I have formed a strong attachment to the school and the people there. And since it is the last week at school, it means many goodbyes. There are so many people (including all the teachers) that I won't see again, possibly ever! Last weekend we had an End of Stay Camp for the exchange students where we covered stuff to do with saying goodbyes and going back home. After the weekend we had to say goodbyes to each others, and it all felt so unreal... I don't think any of us really knew what to say. 

And that is a good question indeed, how to say goodbye. I have got so many mixed emotions about leaving New Zealand and returning to Finland, so many memories from this year with people who I'd like to thank and say goodbye to. Even though I still have 2,5 months left, saying goodbyes has already started and I hope I get a chance to say proper goodbyes to as many people as I can. When school finishes, a lot of people head off to holiday trips or are working, so I have no idea who I'll have the chance to see again and who I have to say goodbyes this week. I am so lucky to have made such good and true friends this year, but saying goodbyes to them will be extremely hard.. I don't know when or where I'll see them again - if I'll see them at all. One of the best things that has happened to me this year was that I was put into Year 13, which has allowed me to experience much more than I would've otherwise. Just last night we had Leavers Dinner for the Year 13 students to remember all the funny and weird stuff that has happened this year. Again, it made it so much more real that our time together has almost ended... It's crazy how I took so many days for granted as they were just "ordinary" school days, and now there isn't any more of those left. 

Of course I knew that as an exchange student that is the prize you have to pay when you come into a new environment, put yourself out there to become a member of the community, and then there comes the time to say goodbye and leave it all behind. But it doesn't make it any easier... I have a feeling that this will be a very emotional last week of school, and emotional last months in New Zealand too!

- Eve