Miten sanoa hyvästit?

Scroll down for English translation

Moiiii!

Täällä mä istun koulussa historiantunnilla eikä oo oikein muutakaan tekemistä joten kirjottelenpa siis tänne taas. Niinkun oon sanonu monta kertaa, tää vuosi on hujahtanu ohi ihan käsittämättömän nopeesti. Musta tuntuu että alotin koulun täällä vasta muutama viikko sitten, mutta todellisuudessa koko kouluvuosi on jo hujahtanu ohi, ja tää on mun (ja muiden Year 13 oppilaiden) viimenen kouluviikko täällä Fraser High Schoolissa. Vuoteen on tietenkin mahtunu niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta on selvää että kouluyhteisö on ollu isossa osassa mun vaihtovuotta - suurimman osan ajastahan mä oon koulussa kuitenki viettäny.

Muistan vieläkin tosi vahvasti mun ekan koulupäivän. Mua jännitti ihan kamalasti koska tiesin että oon ainut vaihtari meijän koulussa ja oli tosi isot paineet tehä hyvä ensivaikutelma kaikkiin. Mun eka oppitunti sattu olemaan Drama, ja ihmiset ketkä nyt kuuluu mun läheisimpiin Kiwi-kavereihin otti mut niin hyvin vastaan ja kysy tuhat kysymystä, vaihdettiin Snapchatteja ja numeroita ja ne autto mua seuraaville tunneille ja "piti huolen" musta koko ekan viikon aikana. Muutenkin ekoina viikkoina kaikki oli niin ystävällisiä että se oli melkeen hämmentävää, suomalaisittain kun ei oo tullu koskaan koettua mitään sen kaltasta. Sain nopeesti kavereita ja rakastuin tän paikallisen kulttuurin ystävällisyyteen ja avoimuuteen.

Ja kyllähän mä vieläkin arvostan ja rakastan tätä paikallista kulttuuria, mutta ei se kuitenkaan aina ruusuilla tanssimista oo; alun uutuudenviehätyksen jälkeen aloin huomata että monet kaverisuhteet täällä on tosi pinnallisia ja vaikka ihmiset oliskin ystävällisiä ja puheliaita (small talk) kasvotusten, selän takana porukka puhuu toisistaan ihan eri sävyyn. En koskaan kiinnittäny siihen mitenkään erityisesti huomiota Suomessa, mutta Kiwi-nuoriin verrattuna suomalaiset on yleisesti ottaen paljon kypsempiä ja itsenäisempiä. Kouluelämä on siis siinä mielessä ollu ajoittain tosi energiaa vievää myös, kun yrittää aina parhaansa olla se positiivinen ja aidosti ystävällinen ja välttää virheitä. Monilla on täällä myös aika kapea maailmankatsomus, eikä näillä oo ollu samalla tavalla mahdollisuuksia matkustaa ja nähdä maailmaa ja elämää muualla, mikä varmaan vaikuttaa omalta osaltaan aika paljonkin. Koulu on ollu ajoittavaa turhauttavaa myös siitä syystä ettei sillä oo mitään tekemistä Suomen oppimisympäristön kanssa ja (kuten nytkin) tunneilla ei tehdä juurikaan mitään, tosi monet mun kaverit on lopettanu koulun kesken tänä vuonna ja motivaatiota ei oo oikeestaan havaittavissa ollenkaan, joten useimpina päivinä koulupäivän tärkein saavutus on lounastauon rupattelut kavereiden kanssa.

Mutta kaikessa epätäydellisyydessään oon tietenkin kiintyny vahvasti tähän kouluun ja näihin ihmisiin, ja tän viikon jälkeen en tuu monia näkemään koskaan enää (mm. opettajia). Hassusti se lisää arvostusta mitä tahansa kohtaan, kun tietää ettei se kohta enää ookkaan osa jokapäiväistä elämää. Meillä oli just kuluneena viikonloppuna AFS:n End of Stay Camp, jossa käytiin läpi kotiinpaluun lähestymiseen liittyviä tunteita ja käytännön juttuja, kuten hyvästien sanominen. Viikonlopun päätteeks piti sanoa hyvästit monille keitä en tuu enää näkemään, eikä se edes tuntunu todelliselta, eikä oikein kukaan meistä tietäny mitä sanoo.

Ja se onkin hyvä kysymys, miten sitä oikein pitäis osata sanoa hyvästejä. Oon saanu kokea niin paljon niin monien ihmisten kanssa, ja mun päässä pyörii tuhat asiaa liittyen lähtemiseen ja kotiinpaluuseen. On niin monta ihmistä keitä haluisin kiittää ja hyvästellä kaikesta mitä oon saanu jakaa tänä vuonna ja vaikka mulla onkin vielä vähän enemmän aikaa jäljellä kuin muilla vaihtareilla, alkaa se silti olla hyvinkin ajankohtasta. Kun koulu loppuu ja kesäloma alkaa, monet mun kaverit suuntaa reissuille yms ja senkin takia on hankala tietää keitä tulee vielä näkemään ja keitä ei. Oon niin onnekas että oon saanu pari aitoa ystävää (ja monta kaveria), joille hyvästien sanominen tulee olemaan tosi vaikeeta. Kun ei tiiä yhtään, millon ja missä nähään ensi kerran - jos nähdään. Yks parhaita asioita mitä mulle on tapahtunu tänä vuonna on että käyn täällä Year 13 -luokkaa eli High Schoolin viimestä vuotta, mikä on tuonu paljon enemmän mahollisuuksia mun elämään. Eilen illalla meillä oli Leavers Dinner eli vähän niinkuin Suomen abigaala, jossa muisteltiin kuluneen vuoden huippukohtia (ja roastattiin oppilaita ja opettajia). Siellä istuessa iski taas tajuntaan, miten paljon oonkaan saanu kokea tän vuoden aikana ja miten sitä helposti piti tavallisia koulupäiviä itsestäänselvyyksinä, ja nyt ei enää ookkaan aikaa jäljellä.

Vaikeeta! Kyllähän mä tiesin että tää on se hinta jonka vaihtovuodesta joutuu maksamaan, kun antaa itestään ison osan uudelle yhteisölle ja näkee aikaa ja vaivaa että sut hyväksytään osaks uutta ympäristöä, ja sit tulee aika lähteä ja jättää kaikki se taakseen. Varmaan siis aika tunteikas viikko edessä, ja myös tunteikkaat viimeiset kuukaudet!

- Eve

Leavers Dinner 

Exchange students at End of Stay Camp


In English:

Here I am, sitting in class writing this blog post because I haven't got anything else to do. As I've said so many times before, this year has passed by so damn quickly and it has now come to my last week at high school here in New Zealand. During this school year there have been both good and bad moments, but without a doubt school has played a big part in my life this year - after all, I have probably spent most of my time at school.

I can still remember my first day at Fraser High. I was super nervous because I knew I was the only exchange student at the school (at that time) and I felt pressured to make a good first impression. My first lesson happened to be Drama, and I can still remember how people who now are one of my closest Kiwi friends made me feel so welcomed, asked me a thousand questions and helped me find my way to classes on my first days. Everybody was so incredibly kind and friendly to me in the beginning, and it was so different from anything I have ever experienced in Finland. I made friends quickly and fell inlove with the open-mindness and friendliness of the Kiwi-culture.

I still love and appreciate it all, even though everything hasn't been as perfect as it first seemed. Pretty soon I learned that many of the friendships here are rather superficial and even though people are always polite and friendly face to face, there is a lot of nasty stuff said behind backs. During this year I have learned that teenagers can be very brutal to one another; more so than what I had ever experienced or seen in Finland. Therefore high school has also been very energy-consuming at times, since I've tried my best to be positive and truly friendly to as many people as I can. Sometimes I've felt misunderstood because not many people here have had similar experiences that they could relate to, and school itself has also proven to be a bit frustrating at times, too. The education system and the school environment are so very different from Finland, and most of the times we don't do much in class at all. A lot of people have dropped out of school during the year and "motivation" seems to be unknown for many. On most days the highlight of the school day for me is chatting with my friends at lunch break!

However, in all its imperfection, I have formed a strong attachment to the school and the people there. And since it is the last week at school, it means many goodbyes. There are so many people (including all the teachers) that I won't see again, possibly ever! Last weekend we had an End of Stay Camp for the exchange students where we covered stuff to do with saying goodbyes and going back home. After the weekend we had to say goodbyes to each others, and it all felt so unreal... I don't think any of us really knew what to say. 

And that is a good question indeed, how to say goodbye. I have got so many mixed emotions about leaving New Zealand and returning to Finland, so many memories from this year with people who I'd like to thank and say goodbye to. Even though I still have 2,5 months left, saying goodbyes has already started and I hope I get a chance to say proper goodbyes to as many people as I can. When school finishes, a lot of people head off to holiday trips or are working, so I have no idea who I'll have the chance to see again and who I have to say goodbyes this week. I am so lucky to have made such good and true friends this year, but saying goodbyes to them will be extremely hard.. I don't know when or where I'll see them again - if I'll see them at all. One of the best things that has happened to me this year was that I was put into Year 13, which has allowed me to experience much more than I would've otherwise. Just last night we had Leavers Dinner for the Year 13 students to remember all the funny and weird stuff that has happened this year. Again, it made it so much more real that our time together has almost ended... It's crazy how I took so many days for granted as they were just "ordinary" school days, and now there isn't any more of those left. 

Of course I knew that as an exchange student that is the prize you have to pay when you come into a new environment, put yourself out there to become a member of the community, and then there comes the time to say goodbye and leave it all behind. But it doesn't make it any easier... I have a feeling that this will be a very emotional last week of school, and emotional last months in New Zealand too!

- Eve

Paikallinen pohjoinen

Moi taas!

Viime viikonloppuna täällä oli Labour Day eli paikallinen vappu, ja näin ollen pitkä lomaviikonloppu koko maassa. Me suunnattiin hostperheen kanssa Northlandiin, joka on Uuden-Seelannin pohjoisin alue. Siihen asti Auckland oli ollut pohjoisin paikka missä oon käyny täällä, mutta nyt oon seisonu ihan Uuden-Seelannin "huipulla"! Meillä oli vähän huonoa tuuria siinä mielessä että oltiin kaikki enemmän tai vähemmän huonovointisia jossain kohti, mulla kun meinas flunssa pukata päälle ja sit tartutin sen hostäidille ja merisairaudestakin kerettiin kärsiä! Mutta kiva reissu siltikin ja taas tuli nähtyä hienoja uusia maisemia.

Ajettiin torstaina Hamiltonista Kaitaiaan, jossa yövyttiin kaks yötä ja tehtiin sieltä käsin päiväreissu Cape Reingaan (majakka pohjoiskärjessä, jossa Tyyni valtameri ja Tasmaninmeri kohtaavat!!). Lauantaina ajettiin Paihiaan, jossa yövyttiin toiset kaks yötä. Paihia etenkin oli ihana sympaattinen pikkukaupunki Bay of Islands -lahden pohjukassa, jossa ois helposti voinu viihtyä pidempäänkin. Tehtiin sieltä veneretki kattomaan kuuluisaa "reikää kivessä" ja saatiin annos historiaa Waitangissa, jossa Uuden-Seelannin alkuperäiskansa Maorit ja eurooppalaiset valloittajat ensi kerran allekirjoitti ns. "Waitangin sopimuksen". Maanantaina ajeltiin sit Paihiasta takasin tänne Hamiltoniin ja siinäpä se viikonloppu menikin jo! Tässä parhaita paloja kuvien muodossa:


Last weekend we celebrated Labour Day, which meant a long holiday weekend for the whole country. Me and my host parents headed up north to Northland, which is the northernmost region of New Zealand. Until then Auckland had been the northest place I've been to, but now I can say I've stood at the very top of New Zealand! We were a bit unlucky healthwise; me and my hostmum had a cold and my hostdad got horribly seasick. Despite that, it was a great weekend and I got to see some amazing landscapes once again!

On Thursday we drove from Hamilton to Kaitaia where we stayed for two nights. On Friday we made a day trip up to Cape Reinga, a lighthouse at the northern tip of New Zealand. On Saturday we drove to Paihia where we stayed for two more nights. Paihia was such a lovely little town and I could've easily stayed longer! We did a boat cruise in the Bay of Islands to see the famous Hole in the Rock and got a history lesson in Waitangi, where the Maori and the European settlers signed the founding document of New Zealand, called the Treaty of Waitangi. On Monday we made our way back to Hamilton and that was the weekend all done and dusted! And here are some of the highlights...:

- Eve

Wellywood

Moikka!

Nyt on sit kouluvuoden lomat lusittu ja eilen alko neljäs ja viimenen jakso. Kesäinen sää on alkanu hemmotella meitä täällä ja ekat kunnon rusketusrajat on jo havaittavissa! Tosin tänään oli taas pilvistä ja koleaa :( Mut tässä nyt kuvien kera reissukertomusta ihanasta Wellingtonista!

Wellington on siis Uuden-Seelannin pääkaupunki ja asukasluku on lähiöt mukaanlukien noin Helsingin kokoa, eli siinä 400 000 kieppeillä, ja tosta puolet asuu ydinkaupungin alueella. Pienehkö pääkaupunki siis, ja pienempi kaupunki kuin Auckland. Ja itse asiassa taidan tykätä Wellingtonista enemmän kuin Aucklandista... ja voisin hyvinkin kuvitella asuvani siellä joskus.

Lähdettiin reissuun saksalaisen Julian kanssa maanantai-iltana ja lennettiin täältä Hamiltonista pienellä propellikoneella n. 50 min Wellingtoniin. Oltais nähty Tongariron kansallispuiston vuoret (ne samat joilla maaliskuussa oltiin vaeltamassa) jos vaan olis ollu kirkas ilta, mutta lennettiin lähes koko matka pilvessä :( Mut perjantaina kun tultiin bussilla takasin päin päästiin näkemään Ruapehu-vuori lumipeitteisenä! Asuttiin siis paikallisen perheen luona, johon kuulu äiti, isä ja 20- ja 22-vuotiaat tyttäret (ja kolme kissaa). Tää perhe oli aivan mahtava ja oltiin kyllä tosi onnekkaita että saatiin tutustua heihin! Jo ekana iltana - vaikka oletettiin että meijät vaan napattais lentokentältä kyytiin ja vietäis kotiin nukkumaan - saatiin reilun parin tunnin turistikierros Wellingtonin keskustassa ja päästiin heti ensi kättelyyn näkemään kaikki pääturistikohteet kuten Mt Victorian näköalapaikka, Cuba Street, parlamenttitalo, kansallismuseo Te Papa, satama-alue ja Cable Car. Oli kiva sit päivänvalossa palata noille paikoille kun osas jo vähän hahmottaa et missä mikäkin on!

The third and last school holidays are now over and yesterday was the first day of Term 4. Over the holidays I made a trip to Wellington with my exchange student friend Julia and we had an absolute ball down there! Wellington is the capital city of New Zealand and around 400 000 people live there, of which half live in suburbs and the nearby areas. So it's not that big of a capital, and it's much smaller than Auckland for example. But I loved it! As a matter of fact, Wellington is my favourite of all the cities and towns I've been to in New Zealand.

Our trip began last Monday as we flew from Hamilton to Wellington on a small airplane in just less than an hour. We stayed with a lovely family who met us at the airport and already on our first night drove us around Wellington and all the main tourist attractions there! We were so lucky to get to stay with the family that we did, they were just absolutely amazing people.

 Ensimakua Wellingtonista Mount Victorian huipulta / First look of Wellington from the top of Mount Victoria

Day 1
Tiistaina eli meijän ekana kokonaisena päivänä sattu ihan mahottoman hyvä sää - kirkas sininen taivas ja aurinko porotti. Ihan kuumahan siinä tuli kun köpöteltiin edes takasin keskustan alueella. Perhe kenen luona asuttiin asu Tawa -nimisessä lähiössä parinkymmenen kilsan päässä keskustasta, mut lähijunalla matka taittu 15 minuutissa. Ja junalla me kuljettiinkin joka päivä! Wellington on ainoita kaupunkeja Uudessa-Seelannissa jossa julkiseen liikenteeseen sisältyy lähijunat, tosin Aucklandiin rakennetaan parhaillaan uusia reittejä. Mut Wellingtonissa junat kyllä kulkee ja esim. tän meidän perheen isä matkustaa joka aamu ja ilta töihin junalla. Junista tuli ihan Suomi mieleen!

Ekana päivänä otettiin kyllä kaikki mehut irti itestämme. Lähettiin liikkeelle aamujunalla yheksän aikoihin ja jo sillon kyllä ties että edessä on kuuma päivä! Alkuun käveltiin ydinkeskustan alueella ja ihmeteltiin lättänään Hamiltoniin tottuneina Wellingtonin korkeita rakennuksia. Aikamme harhailtuamme löydettiin ittemme Cuba Streetiltä, joka on tunnettu kaupungin "boheemina" alueena - sieltä löytyy jos jotakin ravintoloista ja kahviloista design-putiikkeihin ja kirppareihin.

We were incredibly lucky with the weather - Tuesday was an absolutely beautiful sunny and _hot_ day in Welly. The family who we stayed with lived in Tawa, which is a suburb about 20km from the downtown. We took the train there and back every day, and it only took us 15 minutes to get there! The trains almost reminded me of Finland haha. Our first full day in Wellington was probably the busiest of the three; we spent the whole day walking around the city. We walked along the seashore, the main shopping street, Cuba Street (which is known as the bohemian part of the city centre with all its many cafés and boutique shops) and went up and down the Cable Car.

 Tawan pysäkki / Tawa train station

 Raitioasema sisältä ja ulkoa / Railway station

 Jo ekan puolen tunnin jälkeen olin ihan haltioitunu tästä paikasta haha! Samaan aikaan vilkasta ja tyyntä, kansainvälistä ja paikallista fiilistä. Suurkaupungin tuntua mut sit samalla ei kuitenkaan tullu missään vaiheessa semmosta tukahduttavaa oloa et ois liikaa ihmisiä tai liian ahdasta. Ja tykkäsin miten melkein jokasesta ydinkeskustan kadunkulmasta näki satama-alueelle ja kaupunki on kuulemma ihan tarkotuksella yrittäny rakentaa niin että sisemmistäkin kortteleista olis näkymää merelle.

I fell inlove with the city right away! The city seemed busy and calm, international and local all at once. Wellington had the vibes of a big city without feeling suffocating or overpopulated. I loved how you could see the sea and the harbour area from almost every crossing!

Cuba Streetillä juotiin ekat kahvit - Wellington on myös tunnettu yhtenä maailman kahvikaupunkina. Ja samalta kadulta löyty kioskikaupasta tällasia tutunnäkösiä karkkeja! Aika ryöstöhintaan kylläkin, 1$ kun on noin 0,6 €. Ei tarttunu siis mitään mukaan, kyllä sen verran malttaa oottaa vielä pari kuukautta ;) Mutta pakkohan niistä oli kuva ottaa!

Wellington is also known as a city for coffee snobs. We had our first Welly coffees on Cuba Street and we even found some Finnish lollies from a little Dairy shop! They were pretty expensive though, being sold almost double the original prize. So I resisted my desires and didn't get any, I shall be patient enough to wait for a couple more months...

 Satama-aluetta ja kansallismuseo Te Papa / Harbour are and the national museum Te Papa

Mentiin tolla Cable Carilla ylös ja alas ja sieltä huipulta olikin aika makeet maisemat! Ja sainpas tämmösen ikonisen Wellington-kuvan... Itse toi ajomatka alhaalta keskustasta mäen päälle ei kestäny kun 5 minsaa mutta näkymät oli vertaansa vailla!

We took the Cable Car up and down the hill and I got to take this very iconic Wellington picture! The views from the top were just gorgeous. The ride itself took us only 5 minutes though, but it was worth it!

Mulla oli vähän huono kenkävalinta tälle päivälle ja eka ostos olikin pakkaus rakkolaastareita. Ne toimi ihan hyvin hetken aikaa mut sit kengät hankas ne laastaritkin ihan söhjöks joten siinä sitten käpyttelin suurimman osan päivästä paljain jaloin :D Ei siinä sinänsä mitään, sehän on paikallisilla muutenkin tapana. Ja ai että kun kirveli mukavasti illalla suihkussa. Mut virheistä oppii ja seuraavana päivänä oli paluu turvallisiin converseihin!

My choice of shoes for this day was rather poor and the first purchase that I made were blister blasters. They worked quite well for a while until my shoes rubbed the blasters off... so for the most of the day I ended up walking barefoot. That's allright though, that's what the locals do anyway :D But gosh it stung in the shower that night. But hey, you learn from your mistakes and the next day it was back to my safe and sound Converses!

Day 2
Keskiviikkona ei tarvinnu huolehtia hikoilusta, lähes koko päivän sato meinaan kaatamalla vettä. Mut ei hätää, osattiin ennustaa tää joten varattiin opastettu kierros Weta Workshoppiin just sopivasti keskiviikolle ;)! Lisää Weta Workshopista voit lukee täältä: http://wetaworkshop.com/about-us/history/ mutta lyhyesti sanottuna haluttiin mennä tonne koska tuolla laitettiin kokoon kaikki Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -leffat (7 vuotta työskentelyä TSH leffojen parissa ja toiset 4,5 vuotta Hobitti-trilogian kanssa). Mut tässä lyhyt selostus napattuna tuolta Weta Workshopin sivulta että mistä kaikesta tässä on kysymys!

On Wednesday we didn't have to worry about sweating since it was pouring down with rain the whole day. Luckily we had booked a tour at the Weta Workshop for Wednesday (we must've predicted the crappy weather) so we managed to stay nice and warm while still moving along the list of things we wanted to see and do in Wellington. Below is a little bit more of what Weta Workshop is all about: 

Ja oli kyllä käynnin arvoinen paikka, ja satuttiin törmäämään tolla kierroksella itse Richard Tayloriin eli koko homman löytäjään ja omistajaan (5-kertainen Oscar voittaja ja paikallinen miljönääri!!) joka iloisesti jutusteli meijän ryhmälle ja ojensi mulle palan savea. Oli kyllä niin fangirl olo tuolla :D

Going to Weta was definitely worth it and we even happened to bump into Richard Taylor who is the founder and owner of the whole thing (also has won 5 Oscars and is a local millionaire). He was quite happy to have a chat with our group and he even handed me a piece of clay! So you could say that I almost touched Richard Taylor. I felt like such a fangirl!

Salakuva Richard Taylorista / That's Richard Taylor!!

Itse kierroksella saatiin ottaa kuvia vaan yhessä huoneessa (jes, just se missä nähtiin Mr Taylor) mut muuten napsin pari otosta matkamuistomyymälästä, josta olis voinu ostaa muistoks vaikka tommosen identiteettisen täysikultaisen kopioin tästä itse Sormuksesta, miellyttävään 5,399$ hintaan, tai jos ei sitä haltiakirjoitusta raaski haluta niin hinta oli vain 4,899$! Tai sitten Boromirin miekka hintaan 9,999$.

We were only allowed to take photos in one part of the exhibition (luckily it happened to be the one we saw Mr Taylor in) but I got some photos from the souvenir shop. You could've bought yourself "The One Ring", a perfect, golden copy of the original one, just for 5,399$! Or if you don't fancy the inscription, you can get it for only 4,899$. Or how about the sword of Boromir, for just a little under 10 thousand $??

Muutenkin oli niin siistiä käydä Wellingtonissa missä kaikki nää Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti -leffojen näyttelijät asu suurimman osan kuvauksien aikana ja käveltiin Courtenay Place -katua pitkin jonka koko pituudelle levitettiin punainen matto joka johti Embassy -teatteriin jossa kaikki näiden leffojen ensi-illat pidettiin! Ja useemmatkin paikalliset sano että ei ollu mikään ihmetys mennä hakemaan aamukahvia ja törmätä Ian McKelleniin tai Orlando Bloomiin kassajonossa. Ite oisin varmaan pyörtyny siihen paikkaan! Mut wellingtonilaisille siihen aikaan se oli aika tavallista ja monet noista näyttelijöistä onkin vuolaasti kehunu Wellingtonia ja Uutta-Seelantia ylipäätään idyllisenä paikkana kuvata leffoja ja asua myös.

It was so cool to visit Wellington also because all of the LOTR and the Hobbit actors lived there while the films were being shooted. We walked along Courtenay Place where the red carpet was spread along the whole length of the street, leading to the Embassy Theatre where the premieres were held. Many of the locals said that during the time the movies were being filmed, it was not unusual to pop into a café and have Ian McKellen or Orlando Bloom standing in front of you in the queue. I would've fainted on the spot, but for the wellingtonians it was rather normal at the time. And a lot of the actors have praised Wellington, and New Zealand in general, as a wonderful place to work and live!

Tossa kuva Embassy -teatterista sateisena keskiviikko-iltapäivänä ja Hobitti-trilogian ensimmäisen osan ensi-illasta. Ei ollu meille tommosta vastaanottoa! / Here's a picture I took of the Embassy Theatre on a rainy Wednesday afternoon, and as a comparison a photo taken at the premiere of the first Hobbit movie. How come we didn't get such a reception..?

Koska sää oli enemmän tai vähemmän kurja, päätettiin että päivää oli hyvä jatkaa sisätiloissa ja niinpä mentiin sit pariks tunniks iltapäivällä tutkimaan Te Papaa eli kansallismuseota. Ja juurikin sattumoisin siellä oli iso näyttely Gallipolin taisteluista (se on toosi iso juttu uusiseelantilaisille vielä tänäkin päivänä) ja Weta Workshop oli tehny kuus jättikokoista ihmishahmoa tota näyttelyä varten. Aivan uskomatonta - tiirailin niitä parin sentin läheisyydeltä mutta siltikin ne näytti niiiiin aidoilta jokasta ihokarvaa, hikipisaraa ja ihohuokosta myöten! Oisin voinu vannoa että hetkellä minä hyvänsä ne olis voinu nousta seisomaan ja alkaa puhua. Mut vain yks taidonnäyte mihin Weta kykenee! Ja meidän opas sanoikin siellä että sen mielestä tota näyttelyä varten tehty työ on laadultaan korkeinta mitä Weta on koskaan tuottanu - elokuvissa kun voi huijata kuvamuokkauksilla sun muilla mutta museonäyttelyssä kaiken täytyy olla viimeistä millimetriä myöten täydellistä, ja kyllä se sitä olikin.

Since the weather was more or less miserable we decided that it was best to keep indoors for the rest of the day. Therefore we headed to Te Papa, the national museum of New Zealand! The exhibition they had about the Gallipoli campaign (which is very significant to New Zealanders still today) was probably the best museum exhibition I've ever seen. It was interesting also because we had just visited the Weta Workshop, and Weta had happened to prepare six gigantic human characters for the exhibition. It was unbeliavable how real the characters looked like; every single inch of the skin was detailed to the very extent of even having hair and pores on them. They looked like they could at any second jump up and start talking. Just another proof of what Weta is capable of! Our guide at the workshop did say he thinks this exhibition is the highest quality of work that Weta has ever produced. When you produce stuff for movies, it is easy to "cheat" with photoshop and other special effects but in a museum exhibition everything has to be perfect. And it was.

Toosi vaikuttava näyttely muutenkin, varmaan paras mitä oon ikinä nähny!

Day 3

Torstaina tiedossa oli jälleen täysi päivä jalkeilla, ja alotettiin päivä opastetulla kierroksella, tällä kertaa parlamenttitalossa. Siellä ei myöskään saanu valokuvata mutta tossa pari kuvaa ulkopuolelta! Itse kierros oli ilmainen ja kesti vain tunnin, mut oli tosi mielenkiintonen. Täällä oli just pari viikkoa sitten parlamenttivaalit ja niinpä munkin on tullu seurattua aika läheisesti tätä paikallista politiikkaa täällä ollessani, joten oli kiva päästä ihan fyysisesti "asian ytimeen". Seuraavien päivien aikana vasta selviää parlamentin lopullinen kokoonpano!

Torstai-päivä muuttukin positiivisena yllätyksenä aurinkoiseksi ja iltapäivällä tutkittiin mitä tällä Tawa-lähiöllä (jossa tuntu olevan enemmän elämää kun Hamiltonin keskustassa useimpina aikoina ??) oli tarjottavanaan. Sympaattisia kirppiksiä, kirjakauppoja ja kahviloita! Illalla mentiin vielä kattomaan meijän "hostsiskon" teatteriesitystä, se kun valmistuu parin viikon päästä Wellingtonin Victoria-yliopistosta teatteritaiteen tutkinnosta. Tää meidän ihana perhe oli hankkinu meille liput jo ennen kun edes saavuttiin paikalle, ja esitys ja illallinen sen päälle oli täydellinen huipennus mahtavalle reissulle!

Thursday was another full day that started with a guided tour at the New Zealand Parliament. We weren't allowed to take any pictures inside but there's one from outside! The tour was free and only lasted for an hour, but it was really interesting and definitely worth going to. New Zealand just had their general elections three weeks ago, so I've had the chance to follow the local politics lately. The coalition talks are going on at the moment and the final line-up of the Parliament should be publicised this week. 

Thursday was another sunny day and in the afternoon we explored Tawa, the little suburb that seemed to have more life in it than the centre of Hamilton does at most times! We went to the cutest op-shops, book shops and café's. In the evening we went to see our "host sister's" drama performance. She is about to graduate from the Victoria University of Wellington this year with a degree in performing arts! Our wonderful host family had got us tickets to see the performance even before we had even arrived and that and a family dinner afterwards were an awesome way to end a great trip.

Tässä meidän ihanat uudet ystävät! Hostvanhemmat David ja Christine sekä siskot Natalie ja Hannah. <3 /Our lovely new friends! Host parents David and Christine and host sisters Natalie and Hannah

Niinpä ne kolme päivää vierähti ihan liian nopeesti ja oli aika palata takasin Hamiltoniin. Täytyy kyllä sanoa että olisin aika ilosesti voinu viipyä pidempäänkin, ja aivan ehdottomasti aion palata takasin Wellingtoniin niin pian kuin suinkin! Ellei enää mun vaihtovuoden aikana niin ainakin sit kun palaan Uuteen-Seelantiin. 

Perjantaina kompensoitiin kolmen päivän kävelymaratonia istumalla bussissa 9,5h kun matkustettiin takasin tänne "pohjoseen". Matka sujui oikeastaan aika kivuttomasti torkkuen ja katsellen uusia maisemia, ja nähtiin tosiaan Mount Ruapehu lumihuippuisena! Ja onneks pysähdyttiin pari kertaa matkan varrella niin sai jalotella vähäsen.

Three days went way too fast and soon it was time to return to Hamilton. I could've easily stayed longer and I most definitely want to go back there one day! On Friday we traveled 9,5 h across the North Island on a bus back to Hamilton. The bus trip wasn't too bad because I could definitely use the rest after being up and going for three full days and of course the views were just stunning. We even got to see Mount Ruapehu with snow on the top!

Tällä viikolla koulua on tosin vaan pari päivää, koska edessä on pitkä viikonloppu. Ja suunnataankin hostperheen kanssa taas uudelle reissulle, tällä kertaa pohjoiseen! Taas pääsen onnekkaana tyttönä näkemään uusia maisemia täällä. Mut hyvää syyslomaa sinne Suomeen! Enää vähän alle kolme kuukautta jäljellä... Hui!

This week I only have three days of school because we are heading up north with my host family for the long weekend ahead. I will get to see some new places of this beautiful country again! I feel so lucky. I got less than three months to go now... 

- Eve