Kun pakkasin elämäni matkalaukkuun

Moi! :)

Taas ollaan siinä tilanteessa, että lähtöön on alle kaksi vuorokautta. Jospa tällä kertaa se pitäisi paikkaansa. Totta puhuen olen ollut itse asiassa kiitollinen lähdön viivästymisestä, sillä nyt olen saanut nukkua useampana yönä 12 tuntia, tavata vielä kavereita ja fiilistellä kaikessa rauhassa lähtöä. Niin, ja tietenkin pakata.

Halusin omistaa pakkaamiselle kokonaan oman postauksen, koska olen tässä kuluneen puolen vuoden aikana taivastellut monien kanssa sitä, miten ihmeessä onnistun sullomaan koko elämäni matkalaukkuun. Lisäksi lukiessani muiden blogeja ja haaveillessani omasta vaihtovuodestani pidin pakkauspostauksia yksinä mielenkiintoisimmista aiheista.

Luulin olevani hyvällä pohjalla pakkaamisen kanssa, sillä sitä on tullut harjoiteltua ahkerasti monien lomamatkojen yhteydessä. Onnistuin mielestäni suhteellisen kivuttomasti karsimaan vaatekaapistani tarpeelliset yksilöt kutakin lajiketta, valitsemaan viidet eri tarkoituksiin soveltuvat kengät ja kokoamaan tarpeelliset hygienia- ja kosmetiikkatuotteet matkustuksenkestäviin pussukoihin. Näiden lisäksi matkaan lähtee mm. kasa tuliaisia, suomiherkkuja sekä kirjeitä ja valokuvia Suomesta. Sain juuri ja juuri kaiken edellä mainitun sullottua matkalaukkuun, ja luulin kutakuinkin kaiken elintärkeän mahtuneen mukaan.

Se oli ennenaikainen ilo; ensimmäinen punnitus totesi, että laukku painoi lähes 35kg, mikä ylittää sallitun painorajan (23kg) yli 10 kilolla - laukku painoi siis enemmän kuin edes ylipainomaksujen kanssa saa koneeseen viedä. Pari tuntia, paljon hikeä ja vähän kyyneleitä myöhemmin laukun paino saatiin pudotettua 22kg ja takit, neuleet ja hupparit postipakettiin. :D Aikamoinen kasa vaatteita tuli myös karsittua, samoten osa tuliaisista sekä suklaalevyistä.

Olihan se pakkaaminen ihan omanlaisensa urakka, mutta onneksi se on nyt takanapäin (ja onneksi tarvitsee murehtia samalla skaalalla - tai isommalla - vasta 10kk päästä). Homma tuntui loputtomalta, kun aina vain tuntui löytyvän vielä jotain pientä, mikä tulisi ottaa huomioon tai muistaa pakata mukaan. Kannattaa siis aloittaa suunnittelu ajoissa. Ja tehdä pakkauslista. Kyllä olis hermoromahdus tullut jos olisinkin lähtenyt jo viime keskiviikkona, koska pakkauspuoli ei todellakaan ollut hoidossa vielä tiistaina!

Tässä kuvien muodossa kurkistus matkatavaroihini - tosin nämä kuvat otin ennen punnitusta, joten osa joutui sittemmin karsinnan alle. En laita vielä kuvia tuliaisista, koska perheeni lukee tätä blogia, mutta pistän kuvat sitten perille saavuttuani jonkin postauksen yhteyteen!

                                                    Apulainen pakkaushommissa <3

                                                        Neuleita... ei voi olla koskaan liikaa

                              Eikä farkkujakaan... näiden lisäksi mukaan lähti vielä musta pari

 Farkkutakki + pari hupparia (nää joutu siihen postipakettiin yhdessä villasukkien, sadetakin ja toisen vähän paksumman takin kanssa)

                                                   Perus pitkähihasia, noistakin karsiutu pari

                                                         Höntsää, lämmintä ja mukavaa

                                   Kesähepeneitä... taisi toinen hameista saada lähtökiellon

 Lyhythihaisia paitoja - ennen karsintaa :D Noista mukaan lähti loppujen lopuksi vain 4?

 Karsinta kävi myös shortsien kohdalla, uloimmat molemmilta reunoilta sai jäädä tältä erää pois

 Näistä en karsinu mitään! Tilasin Ifolorilta kasan kuvia mun elämästä täällä Suomessa; kavereista, koirasta, perheestä, Suomen luonnosta... Tossa oikeella on myös kirjeitä kavereilta ja muilta läheisiltä, en malta odottaa niiden avaamista ;)

                 Siinä matkatavarat... Noiden lisäks otan käsimatkatavaroihin vielä kameralaukun.

Näiden lisäksi mukaan lähtee 5 kengät (koulukengät, sandaalit, lenkkarit, converset ja toiset vapaa-ajan kengät), alusvaatteita, pari huivia, tosiaan ne 2 takkia (kevyt sadetakki ja vähän paksumpi takki talvikuukausien kylmiä säitä varten), kasapäin sukkia ja muutama yöppi. Ja tietenkin muistikirja + musitiinpanovälineet, Suomen ja Uuden-Seelannin liput, huilut ja nuotit, kamera, tietokone, kuulokkeet, pari kirjaa... Kyllähän siinä alkaa jo olla aika hyvin mun elämä kutistettuna tärkeimpiin tavaroihin. Joten niin se vaan on näköjään mahdollista saada elämänsä pakattua kasaan ja mukaan lähes vuoden reissulle.

Kieltämättä vähän hirvittää jos oonkin unohtanut jotain (koska oon nähny siitä niin monia unia) mutta onneksi ne on kaupat sielläkin ja kaikki elämiseen tarvittava pitäisi olla ihan hyvin saatavilla. Mutta siitä huolimatta sitä haluaa ottaa mahdollisimman paljon tuttuja, jo olemassa olevia tavaroita mukaan, ikään kuin sillä tavoin voisi viedä palasen kotia ja itseään uuteen ympäristöön. Hah. Tuun kyllä olemaan vielä enemmän pulassa sitten kotiinpaluun koittaessa, kun näiden lisäks pitäis tuoda kaikki vuoden aikana kertyneet vaatteet yms tavarat takaisinpäin :D ... Mutta se on sen ajan murhe se!

Huomenna viimenen kokonainen päivä Suomessa... huh, uskomatonta. Niin haikeeta ja niin jännittävää. En malta odottaa uusia seikkailuja, jotka mua odottaa!

- Eve

Takapakkia (ja LÄKSÄRIT)

Moikka.

Tosiaankin eilen tuli varma tieto siitä, ettei mun viisumi kerkeä enää saapua takaisin Suomeen Lontoossa sijaitsevasta konsulaatista, enkä siis päässytkään lähtemään tänään niin kuin oli tarkoitus. Ilmeisesti tänä vuonna on tullu jotain muutoksia viisumien käsittelyyn, mikä osaltaan vaikeutti ja hidasti prosessia. Vaikka tää olikin tietysti aika iso pettymys ja ikävä takaisku näin lähellä lähtöä, löytyy tästäkin positiivisia puolia.

Ensinnäkin sain tänään sähköpostin, jossa kerrottiin mun viisumin tulleen tänään ulos käsittelystä Lontoossa ja saapuvan mitä luultavimmin huomenna Suomeen (jäi siis 1 päivästä kiinni, hehheh). Tämän lisäksi järjestöni AFS kertoi varaneensa mulle ja parille muulle samassa tilanteessa olevalle suomalaiselle uuden lennon jo ensi viikon keskiviikoksi 1.2.! Kaikesta huolimatta on helpottavaa tietää pääsevänsä matkaan näinkin pian, kun yhtenä mahdollisuutena oli joutua odottamaan helmikuun loppuun asti. Kokeet sain suoritettua, työsoppari päättyi ja läksärit on pidetty joten pidemmän ajan odottelu olisi kyllä kismittänyt vielä huomattavasti enemmän.

Vaikka sanoinkin viikonloppuna ihanien läksäreiden jälkeen, että tekisi mieli saada vähän lisäaikaa täällä Suomessa kun elämä tuntuu just nyt olevan hyvällä mallilla niin en ihan tätä kuitenkaan tarkoittanut... :D Joka tapauksessa oon hyväksynyt tän asian sellaisena kuin se on, koska mitäs muutakaan tällaisissa itsestä täysin riippumattomissa tilanteissa voi tehdä. Monenlaisia tunteitahan se kyllä nostatti pintaan, mutta nyt on aika viilipyttyfiilis ja oikeastaan viikon lisäaika saattaa tulla ihan tarpeeseenkin. Nyt ehdin vielä viettää vähän lisää aikaa ihanien kavereiden ja perheen kanssa, palautua vähäsen viime viikkojen stressistä, nukkua tarpeeksi (kun ei tarvitse herätä kouluun) ja ennen kaikkea pakata huolella ja ilman kiirettä. Ja kuten tässä on jo tullut todettua, viikko on lyhyt aika joka hurahtaa ennen kuin huomaakaan.

Alunperin tää postaus oli tarkoitettu omistettavaksi viime viikonlopun läksäreille, mutta sitten tuli nää uutiset ja sekotti vähän pakkaa. Tosiaan oli kaikista kyyneleistä huolimatta ihana viikonloppu ihanien ihmisten seurassa. Oon kyllä superonnekas kun mulla on niin mahtavia ihmisiä ympärilläni, joiden kanssa jakaa elämän iloja ja suruja!

Tässä siis kuvien muodossa palasia viikonlopusta:

                                                       Onnea on.... ihanat kaverit! <3

Vielä seiskaluokalla oltiin kaikki samanpitusia...?

                                                                          <3<3<3

                   Mestarileipuri Aurora teki teemaan sopivan kakun - maistuikin ihan siedettävältä!

                                                                   

- Eve

Viikko ennen lähtöä

Moi! :)

Päivät ovat huristaneet toinen toistaan nopeammin siitä lähtien kun sain tietää perhe- ja sijoitustietoni. Joka päivälle on ollut jotain tekemistä tai asioita hoidettavana; hammaslääkäri, kampaaja, kavereiden tapaamista, kokeita, tuliaisten viimeistelyä ja viimeiset mukaan lähtevät hankinnat. Olemme myös olleet hostperheeni kanssa yhteyksissä lähes joka päivä, viestitellen ja sähköpostilla. Yhteydenpidosta on tullut vahva fiilis siitä, että hekin odottavat tapaamistamme innokkaina ja ovat valmiita vastaanottamaan minut elämäänsä.

Olen saanut myös paljon käytännön vinkkejä ja tietoa mm. ekoista päivistäni ja koulun alkamisesta. Saavun perille Uuteen-Seelantiin paikallista aikaa varhain viideltä perjantai-aamuna, joten pääsen mukavasti asettumaan aloilleni viikonlopun aikana. Lisäksi ensimmäinen maanantaini sattuu olemaan koko maassa vapaapäivä, ja vielä tämän lisäksi koulut alkavat porrastetusti joten oikeastaan menen kouluun ensimmäistä kertaa vasta joskus loppuviikosta. Seuraavakin maanantai sattuu olemaan vapaapäivä, joten koulu alkaa kunnolla vasta tiistaina 7. helmikuuta. On hyvä ettei koulu ala samantien täyspainoisesti, koska nyt on aikaa levätä pitkän matkan jälkeen ja totutella elämään eri aikavyöhykkeellä ja uudessa ympäristössä. Hostperheeni sanoi myös vievänsä mut merenrantaan ensimmäisen viikonloppuni aikana, mikä ei kuulosta lainkaan pahalta...

Tosi monet tutut ja kaverit on kyselly että joko jännittää nyt kun lähtö on näin lähellä. Kumma kyllä lähtö ei ole vieläkään muuttunut todelliseksi mielessäni, vaan edelleenkin (vaikka huoneeni lattia on täynnä mukaan lähteviä vaatteita, tuliaisia ja matkalaukkukin jo täällä töröttää??) tuntuu vähän kuin jossain toisessa kaukaisessa universumissa olisin ehkä lähdössä mutta tässä todellisuudessa kaikki olisi kuten aina ennenkin. Silti samaan aikaan tuntuu että kävisin ns. ylikierroksilla ja koko ajan päässä hyrrää satoja eri asioita ja tunteita - iloa, odotusta, hämmennystä, haikeutta, turhautumista, uupumusta. Kai tämä kaikki kuuluu asiaan.

Pakkaamista olen siis aloitellut jo sen verran, että suurin piirtein on selvillä mitkä kamppeet lähtevät mukaan ja mitkä jäävät. Vielä olisi edessä niiden sullominen matkalaukkuun, kunhan loputkin tulevat pesusta. Ajattelin tehdä ihan erillisen postauksen noille pakkaamisille kuvien kera kunhan saan sen tehtyä! Pakkaamisen lisäksi ohjelmassa ennen lähtöä on vielä muutamien kokeiden suorittaminen, viimeiset ensi maanantaina ja sitten olen koulun puolesta valmis lähtemään.

Pakkaus ja kokeet ovat kuitenkin pikkujuttuja verrattuna siihen, että vielä ennen lähtöäni mun täytyy sanoa kaikille kavereille, perheelle ja läheisille hyvästit. Joululoman lopulla piipahdin Kainuussa sanomassa heipat mun siellä asuville sukulaisille ja kummeille, mutta silloin ei ollut vielä tietoa perheestä tai lähtöpäivästä, joten kaikki tuntui vielä hyvinkin epämääräiseltä eikä heippojen sanominen tuntunut sen kummemalta kuin tavallisestikaan. Nyt kun päiviä on jäljellä enää sormilla laskettava määrä, hyvästitkin tuntuvat paljon isommilta; ne saavat lähdön tuntumaan aavistuksen verran todellisemmalta ja pelkkä ajatus heippojen sanomisesta noin pitkäksi ajaksi tuntuu sekä haikealta että vaikealta. On käsittämätöntä, että jo viikon päästä istun lentokoneessa yksin matkalla kohti tuntematonta, enkä tule lähes vuoteen näkemään ihmisiä, joiden kanssa nyt vietän aikaa päivittäin ja viikoittain koulussa, kotona ja vapaa-ajalla. Lohtua saan kuitenkin siitä tiedosta, että ne tärkeimmät ja läheisimmät pysyvät elämässäni vaikka emme näkisikään päivittäin ja kun 10 kk asettaa koko elämän mittakaavaan, se vaikuttaakin yhtäkkiä silmänräpäykseltä.

Tämmöisiä mietteitä tänään, keskiviikkoiltana, kun lähtöön on lähes tunnilleen tasan viikko. Tuntuu, että lähtö tulee niin nopeasti ettei sitä kerkeä oikein edes kunnolla tunnustella ja fiilistellä kaiken käytännön kiireen keskellä, joten siinä mielessä toivoisi lisää aikaa Suomessa. Samaan aikaan osa minusta haaveilee jo olevansa Uuden-Seelannin auringon alla loikoilemassa. Vähän kuin eläisi jossain välitilassa, jossa ajatukset ja mieliala vaihtelevat innostusta pursuavan"ei enää kauaa, kun pääset kesäiseen lämpöön toteuttamaan unelmaasi" ja paniikinomaisen "ei enää kauaa kun joudut sanomaan hyvästit ja jättämään taaksesi kaiken tutun ja turvallisen" välillä.

Ajatuksista tai tunteista huolimatta päivät kuluvat väistämättä, joten tärkeäksi muodostuukin se, mitä sillä käytettävissä olevalla ajallansa tekee. Enkä voisi olla kiitollisempi tai onnellisempi siitä, että saan käyttää viimeiset päiväni Suomessa minulle tärkeiden ihmisten kanssa ja siitä, että pian saan käyttää päiväni kokemalla jotain täysin uutta ja ihmeellistä maailman toisella puolen. <3

Ohessa vielä joitakin kuvia viime viikkojen tapahtumista kuvitukseksi. TJ 7 !

- Eve

Käytiin serkun ja kummitädin kanssa Vuokatinvaaralla ottamassa muutamia "pakollisia vaihtarikuvia" kun vierailin Kainuussa...

Osallistuin koulun järjestämään retkeen Fazerin tehtaalle viime viikolla, ja sieltä tarttu kyllä matkaan ihan mukavasti syötäviä tuliaisia! :D Kuvassa ihanat Suomeen tulleet vaihtarit, jotka on ollu mulle iso tuki ja turva tän syksyn aikana. Vas. Jasmine Italiasta ja oik. Hilda Meksikosta.

Käytiin myös ostamassa mulle koulupukuun sopivat kengät!

HOSTFAMILY FOUND!

Moikka!

Tänään se vihdoin tapahtui - sain kauan odotetut tiedot isäntäperheestä ja sijoituksesta. Ilmeisesti asioilla on tapana järjestyä parhain päin loppujen lopuksi, vaikka meinasihan se usko hieman hiipua ja viime viikot ovat kuluneet ankarassa stressissä. Ja aika viime tipassa se perhe tulikin; jos perheen olisi saanut tammikuun 10. päivää (eli ensi tiistaita!) myöhemmin, lähtö olisi siirtynyt helmikuulle. Nyt pääsen kuitenkin matkaan odotetusti keskiviikkona 25. tammikuuta, eli 19 päivän kuluttua!

Mutta nyt asiaan. Minulle löytyi perhe Hamiltonista, joka on reilun 160 000 ihmisen kaupunki Pohjoissaarella, reilun tunnin ajomatkan päässä Aucklandista, Uuden-Seelannin suurimmasta kaupungista. Hamilton on maan suurin sisämaakaupunki, mutta sieltä on vain n. tunnin ajomatka Tyynen meren rannalle molemmin puolin maata.

Perheekseni sain todelliset isäntäperhekonkarit; hostvanhempinani toimiva vanhempi pariskunta on toiminut hostperheenä yli 10 vaihto-oppilaalle, mukaan lukien muutamalle suomalaiselle. Heillä on kaksi poikaa, jotka molemmat ovat muuttaneet jo pois kotoa ja perustaneet perheen. Toinen pojista oli aikoinaan Suomessa vaihto-oppilaana, ja asuu nykyään Vantaalla perheensä kanssa! Toinen poika asuu perheineen maaseudulla aivan Hamiltonin läheisyydessä, ja hostvanhempani käyvät viikottain tervehtimässä siellä pientä lastenlastaan.

Mahtava nykyteknologia mahdollisti sen, että olimme jo tänään yhteydessä hostvanhempiini Skypen välityksellä, ja juttua riittikin reilun kahden tunnin ajan. He vaikuttivat todella mukavilta ja ihanilta ihmisiltä, ja uskon meidän tulevan hyvin toimeen! On mahtavaa, että heillä on niin paljon kokemusta vaihto-oppilastoiminnasta ja suomalaisuudesta myös. Perheeni on myös matkustamassa Suomeen ensi kesänä tapaamaan poikaansa ja tämän perhettä, sekä heidän entisiä suomalaisia vaihtareitaan, ja sopivat siinä jo treffit myös mun vanhempien kanssa! :D Tuon reissun ajan tulen asumaan jonkun toisen perheen luona, mutta muuten perheen on tarkoitus tarjota minulle koti koko vaihtovuoteni ajaksi.

Hamilton on sijainniltaan mahtava, sillä moniin mielenkiintoisiin paikkoihin on suhteellisen lyhyt ajomatka, ja myös kaupungin sisäinen julkinen liikenne on kuulemma toimivaa. Perheeni myös sanoi haluavansa tarjota minulle mahdollisuuden nähdä mahdollisimman paljon Uutta-Seelantia ollessani siellä. <3

Uuden-Seelannin pisin joki, Waikato River, virtaa Hamiltonin kaupungin läpi.


Koulusta oli hieman ristiriitaista tietoa, sillä AFS oli laittanut lomakkeisiin kouluksi Fairfield College nimisen koulun, mutta isäntäperhe ilmoitti koulukseni Fraser High Schoolin. Luultavasti tulen opiskelemaan tuossa jälkimmäisessä. Se sijaitsee 2 km matkan päässä tulevasta kodistani, joten matkat taittuvat hyvin kävellen. Uudessa-Seelannissa ovat käytössä koulupuvut, mutta helpotuksekseni Fraser High Schoolin uniformu on aika simppeli; tytöillä musta kynähame, vaaleansininen t-paitahihainen kauluspaita sekä mustat kengät. Ehkä talvella koulupukuun kuuluu myös joku pitkähihainen, sen näkee sitten. Koulusta tulen kertomaan lisää myöhemmin, kun tiedän varmaksi kumpaa koulua tulen käymään ja olen oppinut talon tavoille! ;)

Google-kuvahaun tuloksia Hamiltonista... (ei siis tuleva kotikatuni kuitenkaan)

Tuleva kotini tulee olemaan Hamiltonin lähiössä, kuitenkin n. 5 km päässä kaupungin keskustasta. Talo on omakotitalo, ja tulen saamaan oman huoneen ja jopa oman kylppärin! Perheessä on myös kissa, Tiger. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että perheellä on paljon kokemusta vaihtaritoiminnasta, ja yhteisiä mielenkiinnonkohteitakin löytyi aika reilusti, mm. musiikki, elokuvat, matkusteleminen ja retkeily. Vaikka hostvanhempani käyvät töissä, he tuntuivat painottavan kovasti myös perheen yhteistä aikaa iltaisin ja loma-aikoina, mikä on mahtavaa.

Olen kyllä yksi onnekas tyttö tällä hetkellä. On vaikeaa kuvailla niitä tunteita jotka purskahtelivat pintaan tänään, mutta ehkä se kertoo jo jotain, että koko päivä on mennyt hymy huulilla ja kyllähän niitä onnenkyyneliä vuodatettiin ja tanssahdeltiin onnesta. Tuntuu vain niin mielettömältä, kun viikkojen stressi ja huoli poistui harteilta ja on varma tieto siitä, milloin menen, minne menen ja keiden luokse menen. Tänä vuonna on ollut paljon ongelmia hostperheiden löytämisessä, ja tähän mennessä vain minulla ja yhdellä toisella suomalaisella on perhe - ja kuin ihmeen kaupalla hänkin on sattunut sijoittumaan Hamiltoniin ja tulemme mitä luultavimmin käymään samaa koulua. Onhan se kiva tietää, että on joku jonka kanssa matkustaa liki kahden vuorokauden pituinen matka Aucklandiin ja että suomalaista tukea on tarjolla lähellä tarpeen koittaessa.

Niin, lähtö todella koittaa pian. Päivälaskuri näyttää tänään 19 päivää, eli 2,5 viikkoa... Uskomatonta. Tällä hetkellä fiilis on ihan loistava ja tuntuu, että olen valmis lähtemään elämäni seikkailuun! -25 pakkasten jälkeen ajatus Uuden-Seelannin kesähelteistä on aika mieltä ylentävä ajatus. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää - mm. aivan kulman takaa tuleva ikioma koeviikko, jotta saan kolmannen jakson opintoni suoritettua ennen lähtöä. Tiedossa on myös kavereiden ja sukulaisten tapaamista, hostperheen tuliaisten viimeistelyä, muuttoilmoituksen laatimista sekä läksärit! Seuraavat viikot tulevat varmasti kulumaan kuin siivillä, mutta ei haittaa. I'm ready!

- Eveliina

Waikato-joen rantaa.