Tällä kertaa vähän erilaista postausta, nimittäin elämän erilaisuudesta täällä verrattuna "tuttuun ja turvalliseen" Suomeen. Alusta asti oli hyvin selvää että Uusi-Seelanti on hyvin erilainen paikka elää kuin Suomi, ja kuluneen vajaan puolen vuoden aikana oon tehny erinäköisiä huomioita arjen pyörteissä, joista nyt ajattelin jakaa ainakin ne päällimmäiset - sekalaisessa järjestyksessä.
Koulu
Koulusysteemi täällä verrattuna Suomeen on tooosi erilainen. Oikeestaan kun tarkemmin ajattelen, Suomen koulujärjestelmä taitaa olla aika erilainen - ja aika ylivoimainen - moneen muuhun verrattuna koko maailmassa. Enkä tosiaankaan käsittäny miten onnekas oonkaan että saan asua ja opiskella Suomessa ennen kuin altistuin tälle paikallisten meiningille. :D
Koulu aloitetaan täällä 5-vuotiaana ensin alakoulussa (Years 1-8) ja sitten High Schoolissa (Years 9-13). Lukuvuosi alkaa helmikuussa ja päättyy marraskuun lopussa/joulukuun alussa ja koostuu neljästä jaksosta, joiden jokaisen välissä on 2 viikon loma. Toisin kuin Suomen lukiossa, täällä opiskellaan samoja 5-6 oppiainetta koko vuoden ajan eikä lukujärjestys siis muutu. Koska alkuvuodesta syntyneet alottaa koulun aikasemmin kun loppuvuodesta syntyneet, kaikilla luokilla on nuoria kahesta eri ikäryhmästä; esim. Year 13 oppilaat on joko loppuvuodesta syntyneitä -99 tai alkuvuodesta syntyneitä -00. Year 12 opiskelijat puolestaan on loppuvuodesta syntyneitä -00 tai alkuvuodesta syntyneitä -01 jne, toisin kuin Suomessa missä yhellä luokalla on yleensä vain samana vuonna syntyneitä. Koulupuku on kans käytössä melkein kaikissa Uuden-Seelannin kouluissa.
Varsinainen koulunkäynti täällä on aikamoisen erilaista kun Suomessa, ja mun hostvanhemmat sanokin jo heti alkuun että monet kiwi-nuoret menee kouluun vaan syömään lounaansa. Ja tää on kyllä valitettavan totta :D Näillä paikallisilla ei oo juuri mitään motivaatiota koulua kohtaan, ei sillä että tää koulusysteemi erityisesti kannustais ketään tavoitteelliseen opiskeluun. Mun enkun ope täällä (ennen kuin hän pakkasi kimpsut ja kampsut ja muutti Saksaan opettamaan..) periaatteessa myönsi että näillä opettajilla on paine päästää oppilaat läpi kaikista kokeista yms, sama se miten paljon avustusta se vaatii. Esseiden ym. kotitehtävien palautuspäivät ei myöskään pidä paikkaansa vaan kaikki eräpäivät venyy ja paukkuu. Esimerkkitilanne: Siinä missä Suomessa annettais tehtäväks essee ja aikaa palautukseen yks viikko, kaikki työ pitäis tehä kotona ja oppitunneilla siirryttäis jo seuraavaan asiaan, täällä sitä esseetä on aikaa työstää 3 viikkoa ja kaikki oppitunnit käytetään siihen myös. Tai siis, kolme viikkoa lusmuillaan oppitunneilla, sit keksitään joku tekosyy miksei oo "ehtiny" tehä esseetä ja opettaja antaa viikon lisäaikaa. :D Suomen lukiossa opiskellaan yhessä jaksossa kokonaisen oppikirjan verran asiaa, mut täällä koko vuonna käsitellään vaan 2-3 aihealuetta ainetta kohden, joista on sit loppuvuodesta näiden kansalliset kokeet eli NCEA. Esimerkiks Classics -oppiaineessa ollaan tähän mennessä opiskeltu Sokratesta ja nyt perehdytään Antiikin Kreikan vaaseihin, ja loppuvuoden kokeessa saa sit päättää kummasta aiheesta kirjottaa parin sivun esseen. Ja tän pitäis siis periaatteessa vastata Suomen lukion kirjotuksia, mut totuudessa näiden High Schoolissa opetellaan samoja juttuja kun Suomen yläkoulussa (eikä läheskään yhtä laajasti) ja yliopistossa vasta mennään niihin asioihin mitä Suomen lukiossa opetetaan :D Näiden opetussuunnitelma kaipais siis ainakin mun mielestä vielä aika paljon hiomista.
Oon miettiny tätä aika paljon täällä ollessani ja luulen et mikä tekee suurimman eron on se että täällä High School on "pakollista" kaikille, toisin kun Suomessa jossa lukioihin täytyy hakea ja siten siellä on vaan ne jotka haluaa olla siellä. Kyllä muakin varmaan alkais vähän kyrsiä jos joutuis vuodesta toiseen istumaan koulussa jos se ei tippaakaan kiinnostais, täällä kun ei oo meijän amista vastaavaa koulua samalla lailla vaihtoehtona High Schoolin sijasta. High Schoolin kesken jättäminen on kans aika yleistä; just tällä viikolla oli yhen mun kaverin vika päivä kun se päättikin lähtee suorittaan stylisti-kurssia. Mutta joo, kouluelämä täällä on kyllä aikamoista hulabaloota :D
Ruoka
Ruoka ja ruokailu eroaa kans aika paljon siitä mihin Suomessa on totuttu - täällä ei tosiaan oo kuultu samoista ravintosuosituksista joita Suomessa tankataan oppilaille jo peruskoulussa. Pääsääntöisesti täällä syödään kolme kertaa päivässä; aamupala, lounas ja päivällinen. Tän lisäksi on kuitenkin brittiläiseen tapaan "morning tea" kello 11 aikaan aamupäivällä, jolloin monet, minä mukaanlukien, syö jo osan koululounaasta. Varsinainen lounastauko on meidän koulussa 13.20-14.00. Iltapäivällä on sitten "afternoon tea" jolloin ainakin meidän perheessä juodaan kahvit, toisinaan keksien tms. siivittämänä.
Ruisleivästä ei täällä oo kuultukkaan, mutta paahtoleipää mussutetaan senkin edestä ja sitä löytyy kaupasta joka lähtöön. Näistä on kummallista, kun laitan paahtoleivän päälle kinkkua tai salamia ja kurkkuviipaleita ja mun hostäiti kutsuukin sitä "tyypilliseksi suomalaiseksi aamupalaksi" :D Kiwien mielestä paahtoleivän päälle sopii paremmin erilaiset marmeladit ja hillot, marmite (kitkerä musta töhnä), nutella ja peanut butter - joskus kaikkia edeltäviä samaan aikaan, myös voita voi laittaa alle kaikkien kanssa, myös nutellan! Yks kaveri tässä taannoin söi lounaakseen 3 paahtoleipää jotka se ensin voiteli ja ripotteli sit suolaa ja pippuria päälle. Hmm.
Kouluun täytyy ottaa oma lounas mukaan, joskin kanttiinista voi käydä ostamassa välipalaa moneen lähtöön. Täytetyt sämpylät, pikkupiirakat, perunalastut, kekist, hedelmät, myslipatukat ja erilaiset makeiset on yleisiä lounastuotteita joita näkee koulussa päivittäin.
Päivällinen syödään yleensä 6-7 aikaan illalla, ja meidän talossa vain hostäiti (ja toisinaan minä) kokkaa. Kiwit syö paljon punaista lihaa ja tyypillinen dinner olisikin perunaa jossain muodossa, esim. perunamuussia, pakastekasviksia ja pihvi tai muuta paistettua punaista lihaa. Onneks mun hostperhe syö kuitenkin paljon monipuolisemmin ja yleensä illallisen yhteydessä tarjolla on myös tuore salaatti, mikä ei oo kovin yleistä täällä. Alkuun yllätti, että täällä on tapana et ruoka annostellaan valmiiks lautaselle vastoin "otat mitä syöt/syöt mitä otat" -periaatetta. Sen sijaan ruoan heittäminen roskiin ei oo juttu eikä mikään (ja jätteiden lajittelu on kans aika eri luokkaa, ihan huoletta heitetään biojätteet, muovit ja metallit samaan syssyyn).
Pikaruoka on kans tosi yleistä täällä, ja valinnanvaraa löytyy kuluttajalle joka lähtöön. Täällä on niin paljon enemmän Take Away -paikkoja kun Suomessa - sushi ym. aasialainen ruoka, fish & chips, meksikolainen, intialainen ja kymmenet eri hamppari- ja pizzapaikat virkistää perus Subway-Mäkkäri-Burger King -tarjontaa. Ja aika yleistä on kans että sitä pikaruokaa syödään vähintään kerran viikossa ellei sit useamminkin. Eihän se järin terveellistä oo, mutta enkai mä nyt voi sanoa ei jos hostäiti ehdottaa että no haettaisko Pizza Hutista lounasta :D Ja sushin suurkuluttajaks oon kans ruvennu täällä, jotain mistä en Suomessa ollu tippaakaan innostunu!!
Ihmiset & kommunikointi
Ihmiset on täällä tosi ystävällisiä, oikeestaan yliystävällisiä. Small Talk kuuluu oleellisesti päivittäiseen elämään ja ihan sama kenet tapaaat niin keskustelu alkaa aina "Hi, how are you?" ja "Good thanks, and you?". Kaupan kassalla yms. kuuluu rupatella ja siinä sopii hyvin vaihtaa vaikka loppupäivän tai viikonlopun suunnitelmat. Päivittäiseen sanavarastoon kuuluu myös "thank you", "please" ja "sorry", ja etenkin noita kahta ensimmäistä kuuluu käyttää tai muuten vaikutat tylyltä. Näillä on kans kaikkia ihan ihme slangisanoja ja -sanontoja, kuten "Chur Bro", "G´Day mate", "Sweet as"/"Choice", "No worries" ja "Algood". "Aye" lisätään myös useiden lauseiden perään ihan huvikseen tai ilmaisemaan kysymystä.
Ystävällisyydestä huolimatta kiwit on aika epäsuoria kommunkoijia ja etenkin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna joskus tuntuu että asioita kierrellään ja kaarrellaan ihan turhan paljon sen sijaan että sanottais suoraan mistä kiikastaa. Nuoret ei mun mielestä täällä oo yhtä itsenäisiä ja kypsiä kun Suomessa tässä iässä (tosin poikkeuksia on kumpaankin suuntaan, mut näin yleisesti ottaen). Esim. monet seurustelusuhteet täällä on vielä tosi lapsellisella tasolla, mistä oon huomannu koituvan ihan naurettavaa draamaa näiden mun paikallisten kavereiden kesken. Ja muutenkin ihmissuhteet on täällä aika pinnallisia; jotkut voi hehkuttaa olevansa parhaita ystäviä mut heti kun tulee eka riita niin kumpikin julistaa vihaavansa toista ja koko kaverisuhde saattaa kaatua siihen. Ja paljon kuulee myös selän takana jauhamista!
Pieniä arkisia eroja
- Erilaiset pistorasiat jotka täytyy napsauttaa päälle ennenkuin niistä saa sähköä
- Suurin osa ihmisistä asuu omakotitaloissa, rivitalot ja kerrostalot on tosi harvinaisia muualla kuin isommissa kaupungeissa kuten Aucklandissa ja Wellingtonissa
- Talot on usein rakennettu tiiviisti vierekkäin ja tontit erotetaan aidalla, ja tontin piha-alueet on usein tosi pieniä
- Talot on tosi kylmiä koska niiden eristys ei tosiaankaan oo samaa luokkaa kuin Suomessa. Koteja lämmitetään esim. takkatulella mut vain silloin jos ihmisiä on kotona eikä ollenkaan yön aikana, joten aamuyöt ja aamut kun herää on etenkin tosi kylmiä.
- Asuinalueet ja "kaupalliset alueet" on aikalailla eroteltu, mut jokaista asuinaluetta kohden on vähintään yks ostosyhteisö (esim. mun kotia lähimpänä on parin kilsan päässä Nawton Shops) josta löytyy yleensä ruokakauppa, pieni leipomo, yks tai useampikin Dairy eli pieni kioskityyppinen kauppa (vähän kuin meidän R-Kioski), useampia Take Away -paikkoja ja ehkä pari second hand eli kirppistyyppistä kauppaa tai 1 Dollar Store eli halvempi versio Tigerista.
Ilmakuva mun asuinalueesta täällä Hamiltonissa = rykelmä omakotitaloja
- Täällä saa ajokortin jo 16-vuotiaana, mut se on paljon pidempi ja monimutkasempi prosessi kun Suomessa ja täyden ajokortin saa vasta kun on ensin ajanut tietyn ajan "Learner's" ja "Restricted" ajokorteilla. Monilla mun kavereilla täällä on siis jo ajokortti ja oma auto, mutta koska niillä on vaan toi Restricted License, ei ne saa ottaa matkustajia kyytiin. Ja liikennehän on siis vasemmanpuoleinen!
- Uskonto ei oo samalla tavalla tiivis ja itsestäänselvä osa elämää kuten Suomessa. Oon huomannu että täällä melkeempä joko et kuulu kirkkoon ollenkaan etkä kummemmin välitä uskonnosta tai sit oot hyvinkin vahvasti uskonnollinen. Ja tää pätee ihan munkin ikäsiin nuoriin! Julkisissa kouluissa ei opeteta uskontoa oppiaineena kuten Suomessa, mut sen sijaan täällä on paljon uskonnollisia (eniten katolisia) kouluja, jossa uskonto on oleellinen osa kouluarkea. Ja täällä on kans paljon tyttö- ja poikakouluja!
- Ihmiset täällä on tosi monikulttuurisia ja on tosi yleistä että kuuluu useampaankin etniseen ryhmään. Ja jos kysyy että "Mistä oot kotosin?" niin vastaus on aina jotain muuta kuin pelkästään "Uudesta-Seelannista", ja sit saat kunnon selvityksen perheen taustoista. Katukuva on kans paljon monipuolisempi ja maahanmuuton seurauksena ja täällä näkeekin tosi paljon mm. aasialaisia, intialaisia ja afrikkalaisia. Ja tietysti Uuden-Seelannin alkuperäisiä asukkaita eli Maoreja, sekä Pacificoja, eli Tyynenmeren saarilaisia. Mun kaveriporukka ei koskaan oo ollu näin monikulttuurinen!
- Pukeutuminen otetaan täällä rennosti ja ei oo mikään ihmetys nähä porukkaa pyjamissa tai aamutakeissa supermarketissa. Paljain jaloin kaupungilla kulkeminen on myöskin ihan tavallista, sukat + sandaalit -yhdistelmä on erittäin suosittu, ja untuvatoppatakkia voi pitää ympäri vuoden, kesällä se vaan yhdistetään shortseihin!
Tällasia juttuja tällä kertaa! Mulla koitti tällä viikolla paluu arkeen kun loma loppu ja 3. jakso alko koulussa. "Kiirettä" pitää, kun alkaa noi kokeet lähestyä ;) Ei vaan, koulu on täällä lasten leikkiä mut kaikennäköstä muuta reissua ja puuhaa on tiedossa tulevillekin viikoille! Ja ens viikolla oon ollu Uudessa-Seelannissa tasan 6kk... OMG!
Kuulemisiin!
- Eve
