Vähän aikaa on kerennyt kulua kun tänne viimeksi postailin - yksinkertaisesti elämä on vaan huristanut kovaa vauhtia eteenpäin eikä oo ollut aikaa tai oikeeta mielialaa istua alas ja kirjottaa. Loma on nyt ohi ja kouluarkeen on ollut palaaminen tällä viikolla. Eteläsaaren reissu oli aivan mahtava kokemus, mutta siitä on tekeillä ihan oma postaus kuvineen kaikkineen kunhan saan aikaiseksi järjestäytyä ja ryhtyä tuumasta toimeen. Mutta tämä postaus sai inspiraationsa jostain ihan muualta...
Niin uskomatonta kuin se onkin, tänään on kulunut tasan 100 päivää siitä kun lähdin Suomesta. 3,5 kuukautta, enemmän kuin kolmannes mun koko vaihtovuodesta. Apua. Kaikista hulluinta tässä on se että samaan aikaan musta tuntu kuin siitä ei edes olis niin kovin pitkä aika ja muistan lähtöpäivän vieläkin yhtä kirkkaasti kun eilisen; toisaalta Suomi ja mun elämä siellä tuntuu niin kaukaiselta ja elämä täällä puolestaan tuntuu siltä kuin olisin ollu täällä paljon pidempään kuin muutaman hassun kuukauden. Muistan hyvin miten päivitin tänne blogiin että nyt on enää 100 päivää lähtöön ja höpöttelin mietteistä ja kysymyksistä jotka siihen aikaan poltteli kovastikkin mielessä. Niiiin paljon on tapahtunu sen jälkeen...
Millasta se nyt sitten on ollu olla vaihto-oppilaana? Aika ihmeellistä, etten sanoisi. Vasta nyt oon alkanu vähitellen ymmärtää niitä asioita joista luin muiden vaihtareiden blogeista ennen lähtöä, ja se jos mikä on aika tajunnanräjäyttävää kun alkaa huomata miten oma ajatusmaailma avartuu ja muuttuu silmien edessä. Oon jo nyt kasvanu ja muuttunu ihmisenä, tullu itsenäisemmäks ja kokenu ja nähny asioita joita en osannu ees kuvitella olevan olemassakaan. On varmaan yks parhaista asioista maailmassa kun tuntee itsensä vahvistuvan ihmisenä. Luulin ennen ku lähin että olin alkanu vähitellen löytää itteeni ja sitä henkilöä kuka haluun olla ja koin olevani suhteellisen vakaalla pohjalla, mutta nää kuukaudet täällä on haastanu mut ihan uudella tavalla pohtimaan just sitä kuka oon ja mitä haluun. Ja se taitaa olla koko vaihtovuoden idea; kun sut laitetaan erilleen kaikesta tutusta ja turvallisesta ja kaikesta mihin muuten elämässä turvautuisit ja sun täytyykin yhtäkkiä tehä itsenäisiä päätöksiä sun itses takia ja sun itses eteen, täytyy todellakin pysähtyä välillä miettimään että "mitä mä haluan".
On uskomaton fiilis tajuta että tää on mun vaihtovuosi, mä oon luonu nää uudet ihmissuhteet ja tullu osaks tätä paikallista yhteisöä koska oon laittanu itteni likoon, mä pystyn vaikuttamaan asioihin ja saada asioita tapahtumaan elämässä. Tää on mun vaihtovuosi, mun oma pikku maailma jonka oon luonu näiden kuukausien aikana ja jota työstän joka päivä. Eikä se oo todellakaan aina helppoa. Vaikka oon ollu älyttömän onnekas hostperheen suhteen enkä oo onneks joutunu käsittelemään mitään poikkeuksellisen hankalia tilanteita kuten tiiän että aika monet toiset AFS-vaihtarit täällä on ja varmaan monille päällepäin näyttää siltä että mun elämä täällä on vaan auringonpaistetta ja cooleja seikkailuja niin se ei tosiaankaan oo koko totuus. Esimerkiks tänään sato kaatamalla vettä ja Donna-sykloonin takia vettä tuli vaakatasossa ja varmaan alhaalta ylöspäinkin jossain vaiheessa. Ja koulun urheilukenttä muuttu uima-altaaks ja sateenvarjosta ei ollu paljookaan hyötyä koska myrsky heitti sen nurinpäin. Eivaan, leikki sikseen - meinaan vaan sitä että ihan yhtä lailla täälläkin on parempia ja huonompia päiviä. Hyvinä päivinä oon ihan hypessä, täynnä energiaa ja rakkautta elämää kohtaan enkä haluais olla missään muualla. Huonoista päivistä hankalan tekee se että on liian helppo ajatella että "jos olisin nyt Suomessa niin kaikki olis paremmin" vaikka tietenkään toi ei oo täysin totta koska semmosta elämä vaan on että jokainen päivä ei oo ihan ruusuilla tanssimista sama se missäpäin maailmaa on. Mutta Suomi edustaa vieläkin sitä tuttua ja turvallista, tavallista ja tärkeetä, paikkaa jossa tiedän että mulla on koti, perhe ja ystäviä joita kaipaan ja jotka on mielessä joka päivä. Kaipaan syviä ihmissuhteita, suomenkielistä keskustelua ja sitä tunnetta kun tuntee toisen niin hyvin että ymmärrys löytyy ilman sanojakin.
En olis voinu olla enemmän väärässä kun joskus ajattelin että ei kai se Uuden-Seelannin kulttuuri nyt voi olla niin erilainen, molemmat Suomi ja Uusi-Seelanti kuitenkin korkeen elintason maita jotka on jatkuvasti kärkisijoilla erilaisissa ränkkäyksissä mitä tulee vaikkapa turvallisuuteen tai vehreyteen jne. Niin monesti oon aatellu että miks ihmeessä nää tekee jonkun asian näin kun ne vois vaan ottaa oppia Suomelta ja kaikki olis paljon paremmin :D oon myös löytäny itestäni piirteitä joita en ennen tunnistanu mitenkään erityisen suomalaisiks tai eurooppalaisiks mutta ilmeisesti ne on. Musta on myös tullu isänmaallinen aivan uudella tasolla - tunnen ylpeyttä kun kerron olevani Suomesta (vaikka moni, jopa aikuiset ihmiset?? ei oo edes tienny Suomen olemassaolosta eikä ainakaan siitä missä se sijaitsee </3), ilahdun suuresti kun joku osottaa vähäisintäkin kiinnostusta Suomea kohtaan ja voisin höpöttää Suomesta loputtomiin. Eilenkin näytin koulussa kaikille sitä Pekka Poudan säävideota joka levis ympäri somea ja taas valaistin mun täkäläistä lähipiiriä Suomen mainioista ominaisuuksista. Huomaan muuten miten kököltä tuntuu kirjottaa Suomea taas tauon jälkeen ja tuntuu niin pöljältä kun täytyy miettiä useita minuutteja miten rakennan lauseen niin että se kuulostais jokseenkin järkevältä. Tarkistin myös just sanan "ominaisuus" Google kääntäjästä koska en millään saanu sitä päähäni muuta kuin englanniks. Damn.
Joka tapauksessa oon eläny ja elän parhaillani elämäni parasta aikaa. Tiesin etten tulis katumaan vaihtoon lähtemistä vaikka tiesin myös hyvin että siihen kuuluu paljon erilaisia puolia eikä aina vaan niitä ihania juttuja. Oon myös alkanu tajuta ja kai vähitellen myös hyväksyä sitä että vaikka kuinka selittäisin ummet ja lammet ja näyttäisin satoja kuvia, en voi mitenkään täysin saada ketään ymmärtämään tarkalleen mitä koen täällä. Vaihtovuosi on niin maailmaa mullistava kokemus, että se täytyy ite kokea pystyäkseen täysin samaistumaan tai ymmärtämään sitä - ja siltikin jokaisen vaihtarin vuosi on erilainen ja yksilöllinen. Mutta ehdottomasti ihan jokaiselle jolla vaan on mahdollisuus lähteä suosittelen vaihtovuotta tai ylipäätään elämistä ulkomailla, se avartaa sun maailmaa niin käsittämättömän paljon.
Täällä eletään nyt perjantai-iltaa, kohtapuoliin on aika käydä nukkumaan ja huomenna viikonlopun viettoon! Äitienpäivää vietetään täälläkin tulevana sunnuntaina, joten tää viikonloppu on aikalailla varattu perheen kesken vietettäväksi. Ja mielelläni vietänkin aikaa tän mun hostperheen kanssa, varsinkin nyt kun kahen viikon päästä tähän aikaan ne valmistautuu lähtemään sinne Suomeen. Taas yks esimerkki miten nopeesti aika kuluu; tuntuu että vasta pari viikkoa sitten puhuttiin näiden kanssa että 60 päivää jäljellä reissuun ja sitä rataa ja nyt niiden lähtö koittaakin parin viikon päästä. Se tarkottaa siis mulle sitä että muutan asumaan mun tukihenkilön ja sen miehen luokse kuukaudeks, yhh pelkkä ajatus pakkaamisesta ja uudelleenasettumisesta inhottaa. Pakko myöntää että mua jännittää vähän muuttaa uuteen perheeseen koska täytyy totutella alusta alkaen talon tavoille. Olosuhteet on kuitenkin aika samanlaiset; tää mun tukihenkilö on ollu AFS:n kanssa tekemisissä useita vuosia, niillä on ollu parikin vaihtaria vuosien mittaan ja niiden oma tytär oli aikanaan vaihtarina Hondurasissa. Tää tyttö lähtee kiertämään Eurooppaa joten kun asun siellä tuun olemaan "ainut lapsi" talossa, eli samanlainen tilanne kuin nytkin. Koulumatka pitenee ja kissa vaihtuu 8kk vanhaan koiranpentuun, jee! Eiköhän kaikki tuu menemään ihan hyvin, ei muuta kun avoin mieli ja positiivinen asenne niin hyvin pärjään. Paljon on kans suunnitelmia tiedossa kuten camping-reissu, viikonloppu Taurangassa ruotsalaisen Sagan luona ja koulun tanssiaiset jotka lähenee uhkaavaa vauhtia ja tuntuu olevan kaikkien huulilla. Eli mun arvaus on että aika tulee menemään taas hyvinkin nopeesti.
Että tällaisia mietteitä tällä kertaa, kun elämäni suurimpaan seikkailuun lähdöstä on kulunut 100 päivää. Aloinpahan tässä samalla selata "vanhoja" kuvia ja elää mielessäni uudelleen lähtöpäivää... Just nyt olis ihanaa saada nää hetket takaisin ihan hetkeksi vaan, jotta voisin halata tiukasti näitä mulle niin rakkaita ihmisiä <3 Paljon paljon paljon rakkaita terveisiä täältä maailman toiselta puolen, kirjoittelen piakkoin lisää ja kerron enemmän siitä Eteläsaaren reissusta! Haleja sinne <3
- Eve
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti